Siirry sisältöön

Pieninä palasina maailmalla

Petri Kuljuntausta

Työskentelen säveltäjänä ja äänitaiteilijana, mutta en voi myöskään olla kirjoittamatta ja tutkimatta. Nämä aktiviteetit kulkevat työssäni rinnakkain, käsi kädessä, ja tukevat toisiaan. Kuten tuore taiteen ja kulttuurin barometri osoittaa, taiteilijat toimivat hyvin erilaisilla statuksilla ja heillä on paljon erilaisia tulonlähteitä.

Viime vuosina työni on kohdistunut ympäristöön. Olen tehnyt installaatioita ja äänimaisemateoksia sekä soittanut lintujen kanssa. Olen rakentanut Nichephony-teoriaa ja -metodia, jonka pohjalta voin soittaa lintujen ja ympäristön kanssa tasavertaisesti. Eläimet eivät tuota äänillään kakofoniaa eivätkä laula satunnaisesti, vaan näiden tuottamilla äänillä on järjestys. Linnuilla on omat äänipalstansa, joilla ne ääntelevät, ja ääntelyillä on suhde toisiinsa. Nichephony-metodin avulla soittaja voi löytää äänimaisemasta oman äänipalstansa, jäsentää soittonsa suhteessa muihin laulajiin ja ääntelijöihin ja olla samalla sekä oma itsensä että osa luonnonorkesteria.

Viime vuosina olen tehnyt myös vedenalaisia konsertteja ja ääni-installaatioita, joissa yleisön on sukellettava kuullakseen pinnanalaisen ääniteoksen ja musiikin. Parhaillaan on vireillä hanke, jossa tutkimme vedenalaisen äänen heijastumista syvimpien järvien syvänteissä. Tietääksemme tämä on ensimmäinen kerta, kun ilmiötä hyödynnetään musiikillisesti. Maanpäällisissä ääni-installaatioissani voi kuulla maan ääniä (esim. Earth Sound), jotka vahvistan erikoismikrofonien avulla kuultavaksi äänianturina toimivan puun juuristosta. Toisissa teoksissani viritän metallilankoja puiden väliin ja annan luonnon soittaa niitä (esim. Wind Strings).

Ung Nordisk Musik -festivaalin Tampere Biennale 2.0 -ohjelmassa esillä on teokseni Laikun Oraakkeli. Kiinnitän puuhun mikrofoneja eri tekniikoin ja vahvistan vanhan puun äänitapahtumia korvin kuultavaksi. Puut resonoivat ympäristönsä mukana: tuuli saa ne liikkumaan, ja maata pitkin kulkevat värähtelyt saavat rungonkin värähtelemään. Luonnollisesti puu elävänä organismina synnyttää myös omia ääniään. Äänet ovat korvin kuultavia vasta kun ne vahvistetaan tai äänitetään. Puut eivät puhu meidän kieltämme, mutta ne ääntelevät omalla tavallaan, ja puulajista riippuen jokaisen sointi on hieman erilainen.

UNM-festivaalilla olen mukana myös luennoitsijan ja säveltäjän roolissa. Tämä kuvaa hyvin työni monialaisuutta – tilausteokset, taiteilija-apurahat ja esiintymiset muodostavat toimeentuloni ytimen, sivutyönä luennoin sekä vedän kursseja ja workshopeja taidekorkeakouluissa. Lisäksi toimin erilaisissa asiantuntijatehtävissä, ohjaan taiteilijoiden opinnäytteitä ja toimin niiden tarkastajana sekä teen muita lyhytkestoisia työkeikkoja.

Teen myös töitä, joista ei kerry tuloja. Soittajana ylläpidän ammattitaitoani harjoittelemalla päivittäin. Myös ääni-installaatioiden ideoiminen ja kehittäminen vievät oman aikansa. Testeistä ei välttämättä synny heti uutta teosta, mutta ilman taustatyötä ei syntyisi uusia teoksia. Testeistä saadut kokemukset ovat tarpeen silloin, kun teostilaukset tulevat nopealla aikataululla.

Välillä pysähdyn miettimään keskeneräisyyden suurta määrää, mutta keskeneräiset sävellykset, installaatioprojektit ja taustatutkimukset ovat kuitenkin olennainen osa toimintaani. Osa niistä toteutuu myöhemmin muodossa tai toisessa, osasta saatuja kokemuksia siirrän uusiin teoksiini. Historiallisiin aiheisiin perustuvat teoshankkeet ovat oma lukunsa, sillä taustatutkimus sekä faktojen kerääminen ja tarkistaminen vievät toisinaan kohtuuttoman paljon aikaa. Eräskin hankkeeni on kestänyt jo 10 vuotta, mutta en voi saattaa sitä päätökseen, ennen kuin taustatutkimukseni on varmasti aukoton.

Moninaisten ammatti-identiteettieni myötä voin tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja motivoivia. Kaikki aktiviteettini pyörivät kuitenkin saman asian ympärillä, ja eri suunnilta saamani kokemukset vievät tietämystäni, ajatteluani ja ammattitaitoani eteenpäin. Kyse on myös intohimosta. Teen paljon asioita siksi, että minun on tehtävä ne. Olen ollut onnekas saadessani tehdä työtä mitä haluan tehdä ja tullen sillä toimeen.

Petri Kuljuntausta

Laikun oraakkeli Kulttuuritalo Laikun pihapuussa 19.−30.8.2020
UNM-festivaali Tampereen keskustassa, Pyynikillä ja Pispalassa 24.−29.8.2020

Yhteistyössä: Teosto

Teosto huolehtii säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien oikeuksista Suomessa ja maailmalla. Pidämme ääntä musiikin puolesta, koska musiikilla on suurta arvoa niin yrityksille, yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Musiikki on voima – annetaan sen soida!

Tilaa uutiskirje

Saat uutiset, blogikirjoitukset ja parhaat ohjelmatärpit suoraan sähköpostiisi. Lähetämme kevään aikana noin viisi uutiskirjettä, ja voit perua tilauksesi milloin tahansa.