marionette-aani-videotaide

Ääni- ja videotaide

// NÄYTTELYT

  • 1.–30.8.2020
  • Kulttuuritalo Laikku, tamperebiennale.fi
  • Vapaa pääsy

Petri Kuljuntausta, Ville Aalto, Heidi Hassinen, Antti Laitinen, Kalle Hamm & Dzamil Kamanger

Petri Kuljuntausta: Laikun oraakkeli

Oraakkeli välittää tulevaisuutta koskevia viestejä. Vastaanottaja voi esittää oraakkelille kysymyksen, johon oraakkeli vastaa, tai on vastaamatta. Puu ei ole koskaan hiljaa. Se ääntelee kun tuuli puhaltaa, maa tärisee, vettä liikkuu sen suonissa tai linnut istuvat sen oksilla. Pieni tuulenvire saa lehdet heilumaan ja syntyy kuiskauksia. Hieman kovempi tuuli saa oksat natisemaan toisiaan vasten. Kovassa tuulessa koko runko liikkuu. Liike välittyy puun juuriin asti ja liikkeestä syntyy ääntä. Mitä puu kertoo, se riippuu kuulijasta.

Petri Kuljuntausta on äänitaiteilija, säveltäjä, muusikko ja tutkija. Tiiviissä yhteistyössä luonnontieteilijöiden kanssa Kuljuntausta on tehnyt musiikkia valaiden ja revontulien äänistä, soittanut konsertteja lintujen ja reaaliaikaisten avaruuden äänien kanssa sekä säveltänyt musiikkia vedenalaisiin konsertteihin, joissa yleisö kuuntelee musiikkia pinnan alla ja kokee äänet korvan sijaan kehon kautta. 

19.−30.8.2020

| Kulttuuritalo Laikku, pihapuu

Ville Aalto: Avian Electronics | Sähkölintujen laulu

Sähköiset linnut laulavat puistossa, synteettiset luontoäänet ja elektroniset signaalit sekoittuvat. Aidon ja keinotekoisen raja on häilyvä ja epätarkka. Kiihtyvä teknologinen kehitys vaikuttaa kaikkeen – kuinka lopullisesti olemme muuttamassa elinympäristöämme, miltä meitä ympäröivä luonto tulevaisuudessa kuulostaa?

Äänitaiteilija ja muusikko Ville Aalto tekee ääniä ja elektronista musiikkia syntetisaattoreilla. Musiikillinen minimalismi yhdistyy sähköisiin, keinotekoisiin luontoäänimaisemiin. Tällä hetkellä Aalto työskentelee Avian Electronics -projektin parissa, jonka puitteissa hän luo sähköisiä versioita luontoäänistä ja tuottaa niitä käyttäen immersiivisiä ääni-installaatioita, levytyksiä ja konsertteja. Teoksissa rajat luonnollisen ja keinotekoisen, biologisen ja sähköisen välillä hämärtyvät.

19.−30.8.2020 | Kulttuuritalo Laikku, piha

Heidi Hassinen: Uusi teos Frenckellin kelloille

Frenckellin kellosysteemille nimenomaisesti sävelletty Tampere Biennalen tilausteos soi Frenckellin kellotornissa tasatunnein läpi festivaalin.

Heidi Hassiselle musiikki on rehellisiä tunnetiloja. Erityisesti sointivärin kuuntelu ja elektroakustisen musiikin lukuisat ilmaisukeinot ovat lähellä hänen sydäntään. Huhtikuussa 2020 Helsingin Poliisisoittokunta kantaesittää hänen ensimmäisen orkesteriteoksensa Huurre. Hassinen viimeistelee parhaillaan sävellysopintojaan Sibelius-Akatemialla ja vietti viime lukuvuoden opiskelijavaihdossa Wienin MDW:ssä. Sävellyksen lisäksi Hassinen opiskelee tietojenkäsittelytiedettä Helsingin yliopistolla.

Tampere Biennale 2022 ǀ Frenckellinaukio

Koronapandemian vuoksi teos on siirretty seuraavaan Tampere Biennaleen.

Antti Laitinen: Marionette

Taiteilija teki puusta marionetin. Narujen avulla hän yritti jäljitellä tuulen liikkeitä puussa.

Antti Laitinen (s. 1975) asuu ja työskentelee Somerolla. Tuotannossaan hän yhdistelee performanssia, videota, valokuvaa ja kuvanveistoa.

1.–31.8. ǀ Tampere Biennalen verkkosivut

Kalle Hamm & Dzamil Kamanger: Removing Defences

Removing Defences on dokumentaatio liveaktiosta, jossa nokkoselta poistetaan poltinkarvat. Taiteilijat myös äänittivät operaation aikana nokkosen äänet yhdistämällä nokkosen nauhuriin johdoilla. Video kyseenalaistaa uskomuksen kasveista mykkinä ja tunnottomina olentoina ilman minkäänlaisia tunteita.

Kalle Hamm helsinkiläinen taiteilija, jonka teokset tutkivat kulttuurisia kohtaamisia ja niiden vaikutuksia niin historiallisesti kuin nykykontekstissakin. Vuodesta 2000 Hamm on tehnyt yhteystyötä Iranin Kurdistanista kotoisin olevan taiteilijan Dzamil Kamagerin kanssa. Taiteilijakaksikko käsittelee marginaalisuuden asemaa valtakulttuurissa ja kulttuurisia kohtaamisia globaaleissa verkostoissa. Heidän teoksensa hyödyntävät taidetta, designia ja käsityötä ja saavat usein innostuksensa arkipäiväisistä asioista.

1.–31.8. ǀ Tampere Biennalen verkkosivut

Kuratointi (Kulttuuritalo Laikun Gallerian ja pihan teokset): Jarno Vesala