Filippo Zambonin Helsinkiin sijoittuva dokumenttivalokuvasarja Nightwalkers seuraa ryhmää asunnottomia ihmisiä heidän vaelluksillaan läpi kaupungin. Näyttely on auki ravintola Telakalla 24.4.2022 asti.
Opiskellessani Kuvataideakatemiassa vuosina 2009–2010 tein valokuvaesseetä, joka käsitteli köyhyyttä ja kodittomuutta Helsingin. Välimeren maasta tulevana naiivina taiteen opiskelijana olin järkyttynyt kuullessani, että Suomessa asui talvisin ihmisiä kaduilla.
Kalkkersin kantisten keskuudessa
Kun aloitin projektin, Helsingin kaupungissa asui arviolta 500 ihmistä ilman vakituista osoitetta. Monet heistä nukkuivat asuntoloissa ja viettivät loppupäivän kävellen ympäri kaupunkia lämmitellen raitiovaunu- tai metroasemilla. Jotkut eivät hyödyntäneet asuntoloita, koska he eivät halunneet nukkua samassa huoneessa muiden kanssa tai koska he eivät pitäneet siellä vallitsevista tiukoista säännöistä. Suurin osa niistä, jotka eivät kestäneet laitosten sääntöjä, päätyivät nukkumaan paikkaan nimeltä Kalkkers. Kalkkers oli paikallisen humanitaarisen järjestön ylläpitämä, Kallion keskustassa sijaitseva pieni ”yökahvila”. Ajatuksena oli nimenomaan antaa niille ihmisille, joilla ei ole paikkaa minne mennä, mahdollisuus turvalliseen majapaikkaan. Vietin monta yötä Kalkkersin ”kantisten” keskuudessa, ja minut otettiin sinne mielellään vastaan. Nuorena ulkomaalaisena opiskelijana siellä oleminen auttoi, kukaan ei tuominnut huonoa suomen kieltäni, heille minäkin olin tämän yhteiskunnan rajalla.
Yöllisiä tarinoita
On keskiyö kylmänä Suomen talviyönä. Jono oven edessä on pitkä, kaikki kiroilevat kylmää ja pitkää odotusta. Suurin osa ihmisistä on humalassa. Lopulta ovi aukeaa, mutta kaksi sosiaalityöntekijää päästävät sisään vain kaksi henkilöä kerrallaan. Tämä hidastaa prosessia sietämättömästi ja lisää ulkona odottavien turhautumista, mutta lopulta kaikki saavat turvan sisällä. Viivästyksen syynä on se, että työntekijöiden on tarkistettava, ettei tiloihin kuljeteta alkoholia. Sisään tulevat ihmiset tarkastetaan ja kaikki laukut laitetaan kaappiin. Iso yhteishuone haisee virtsalle ja alkoholille, mutta on ainakin lämmin. Sisällä on viisi pöytää, joista jokaisen ympärillä on viisi tuolia. Sänkyjä ei ole. Jos haluaa nukkua, se on tehtävä tuolilla, pöytään kätensä ja päänsä nojaten. Jokaisella yöksi jäävällä on erilainen tarina kerrottavana. Jotkut heistä kertovat minulle, kuinka heistä tuli kodittomia lama-aikaan, 1980–90-lukujen taitteessa. Teemu, yksi vanhimmista tapaamistani kodittomista, kertoo pyhiinvaelluksistaan ympäri Eurooppaa kodittomana. Hän muistelee hymyillen matkaa, jonka hän teki lapsena vanhempiensa kanssa Karibian saarille. Kysyn häneltä hänen kultasormuksistaan, huomaan, että isompi on vain peite ohuelle vihkisormukselle. Hänen hymynsä muuttuu melankoliseksi: ”Olin kerran naimisissa”, hän sanoo, ”mutta vaimoni on nyt kuollut”. Kun hän vetäytyi, olin koskettanut kipeään kohtaan.
Filippo Zambonin valkokuvanäyttely Nightwalkers Kulttuuritalo Telakalla 6.–24.4.2022, vapaa pääsy.