Uusinta Ensemblen tilauksen saadessani minulta kysyttiin, voisiko teos liittyä jollakin tavalla luontoon, onhan se Tampere Biennalen teema tänä vuonna. Olin pyynnöstä mielissäni, sillä inspiroidun usein aihepiiriä käsittelevästä taiteesta, ja ennen kaikkea luonto itsessään on minulle tärkeä inspiraation lähde. Luonto on päättymättömän visuaalisen stimulaation ja tuhansien keskenään dialogia käyvien värien paikka. Hiljaisuuden ja mietiskelyn, mutta myös epävarmuuden ja vaaran paikka.
Lontoossa asuessa voi olla vaikeaa päästä syvälle luontoon, joten hain inspiraatiota muualta. Etsiessäni jotain, mikä sytyttäisi mielikuvitukseni, löysin sattumalta brittitaiteilija Bruce Percyn minimalistisen kauniit luontokuvat. Ne esittävät erilaisia ”tyhjiä” maisemia lumitasangoista aavoihin hiekkarantoihin. Epämääräisyyden tunne ja maisemien näennäinen yksinkertaisuus puhuttelivat minua, ja niistä tulikin teoksen lähtökohta. Nämä kuvat olivat mieleni perukoilla läpi neljän kuukauden sävellysjakson.
Nimi – Songs of Empty Landscapes – syntyi ennen musiikkia, mikä on melko epätavallista. Viittaus lauluun johti kahteen keskeiseen musiikilliseen elementtiin teoksessa: melodiaan ja lyyrisyyteen. Teos on kirjoitettu alttosaksofonille, viululle, alttoviululle, sellolle ja pianolle, ja siinä on seitsemän osaa. Jokainen osa on ikkuna yhteen kuvitteelliseen maisemaan.
Prelude avaa teoksen viulun yksinäisellä laululla. Hazea dominoi vahva tekstuuri, jota kaikuvat soinnut puhkovat, kuten kirkon kellot usvassa. Snowriver on abstrakti kuvaus kylmänä virtaavasta joesta keskitalvella. Lullaby on hidas, kaihoisa pianotrio. Earth Red on saanut inspiraationsa karuista, korventuneista aavikkomaisemista. Grey-Bluen hauras, melankolinen äänimaailma heijastaa lumen peittämiä kumpuilevia kukkuloita. Ja lopulta Postlude päättää teoksen sellon matalaan hyminään.
Vaikka olen suomalainen – mistä rakkauteni luontoon todennäköisesti kumpuaa – olen asunut toisaalla vuoden vanhasta lähtien. Songs of Empty Landscapes on ensimmäinen iso kantaesitykseni Suomessa, ja on osuvaa, että tämä tärkeä esitys on synnyinkaupungissani Tampereella. Kiitokset ovat paikallaan Jennah Vainiolle ja festivaalille, kuten toki myös Perttu Haapaselle, Uusinta Ensemblelle ja Teostolle.
Musiikin kirjoittaminen ja kuuleminen ovat minulle usein pakoa nykypäivän tietotulvasta, siksi vältän ottamasta musiikissani kantaa poliittisesti tai yhteiskunnallisesti. Musiikkini koostuu ennemmin äänimaailman tutkiskelusta ja abstrakteista elementeistä. Mutta totta kai luonto on todellinen ja suhteemme siihen on kollektiivisen tietoisuutemme eturintamassa. Joten mitä sitten on kirjoittaa – tai inspiroitua – luonnosta?
Joel Järventausta
Uusinta Ensemble Puistotornin juhlasali Konsussa pe 28.8. klo 19.00, vapaa pääsy