Paola Livorsi on italialaistaustainen säveltäjä, joka on asunut Suomessa vuodesta 2001 lähtien ja on nykyään Suomen kansalainen (vuodesta 2013). Hänen teoksiaan on Suomen ja Italian lisäksi esitetty myös Ranskassa ja Saksassa. Mutta millaista on ulkomaalaistaustaisen säveltäjän työskentely Suomessa? Livorsi kertoo aiheesta itse.
Urani alusta lähtien olen ylittänyt eurooppalaisten maiden rajoja liikkuen Italian, Ranskan ja Suomen välillä. Tämä on antanut minulle mahdollisuuden kuunnella ja havainnoida, mitä Euroopassa tapahtuu musiikin alalla, ja se on vaikuttanut osaltaan eurooppalaisen identiteettini muodostumiseen ja vahvistumiseen.
Kun vuoden 2001 lopussa muutin Helsinkiin, huomasin, että eri ilmapiirien, paikkojen ja kielten välillä on jatkuvasti käynnissä neuvotteluprosessi. Missä ja miten muodostuu taiteellinen identiteetti?
Identiteetti muotoutuu pikkuhiljaa
Tärkeintä on huomata, että oli identiteetti sitten musiikkiin, kansallisuuteen, sukupuoleen tai mihin tahansa muuhun liittyvä, se ei suinkaan ole kerralla valmis ja lopullisesti vakiintuva. Pikemminkin identiteetti on dynaaminen ja muiden ihmisten, kohtaamisten, kulttuurien ja kokemusten kautta muotoutuva jatkuva prosessi.
Musiikissa on mahdollista tarkastella henkilökohtaisia ja valtiollisia rajoja huokoisina vyöhykkeinä, kalvoina, jotka säilyttävät tietynlaisen avoimuuden. Säveltäjälle yksi vaikeimmista mutta myös kiinnostavimmista kysymyksistä on se, miten kirjoittaa siirtymiä. Siirtymä sekä erottaa että yhdistää.
Musiikki tai säveltäjä, kuten elävä keho, ei siis koskaan ole yksi asia, joka pysyy yhdessä paikassa eikä ole yksinkertaisesti ”oma itsensä”, kuten hydrofeministi Astrida Neimanis toteaa kirjassaan vuodelta 2017. Pikemminkin taiteellinen työ valuu yli, liikkuu, läpäisee lakkaamatta ja on jonkin tai jonkun toisen läpäisemää.
Olla ”ulkomaalaistaustainen taiteilija Suomessa” (Cuporen määritelmän mukaan, 2023) tarkoittaa elämistä huokoisessa tilassa, eri kielten ja kulttuurien risteyskohdassa. Minulle se tarkoittaa, että elän läpi sekä suodatan jatkuvasti sisään ja ulos sitä, minkä kanssa joudun kosketuksiin. Suodatus tapahtuu omakohtaisen, ruumiillistuneen ja henkilökohtaisen kokemukseni kautta. Tätä prosessia elää läpi jokainen säveltäjä, oli hän sitten ulkomaalainen tai ei.
Kaija Saariaho oli merkittävä roolimalli
Aikani Kaija Saariahon oppilaana oli yksi elämäni merkittävimmistä kohtaamisista. Ihailin hänen haurautensa voimaa – sitä, miten kevyesti ja vakavasti hän tunnusti pienimmänkin äänen ja näennäisesti mitättömimmänkin yksityiskohdan merkityksen rakentaessaan vahvoja rakenteita kaikkein hauraimmista, muuttuvimmista ja epävakaimmista materiaaleista.
Ensimmäistä kertaa huomasin Kaijan kanssa olevani jonkun sellaisen vieressä, joka oli avoin kuuntelemaan ennakko-odotuksia pidemmälle ja otti huomioon minunlaiseni nuoren taiteilijan. Jonkun, joka kykeni olemaan intensiivisesti läsnä mutta ei koskaan itsekeskeisesti, vaan pyyteettömästi omistautuneena musiikille ja muille. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä: jonkun toisen naisen.
Vuosien varrella olen oppinut, että jokainen yksilö on rajavyöhykkeiden muovaama, mutta muokkaa rajoja myös itse valinnoillaan ja toimillaan. Se edellyttää vastuuntuntoa ja kykyä vastata uusiin haasteisiin, päivä toisensa jälkeen. Kaikkein hedelmällisintä on kuitenkin kaikkien meidän rajavyöhykkeillä työskentelevien yksilöiden välinen yhteistyö.
Paola Livorsi
Paola Livorsin tuore teos There where the waves sing (Tampere Biennalen tilaus) kuullaan osana Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konserttia 10. huhtikuuta.
Kuva: Anna Autio
Blogiyhteistyössä Teosto 