Saksofonisti ja säveltäjä Olli-Pekka Tuomisalo kertoo blogissamme muusikkoutensa monista muodoista. Tuomisalo esiintyy ennakkotapahtumassamme 23.3. yhdessä pianisti Risto-Matti Marinin kanssa perustamallaan Metallifonia-duolla.
Muusikko-identiteetti? Jaa-a… Hevari? Jazzmuusikko? Humppajyrä? Nykymusiikkispesialisti? Romantikko? Orkesterimuusikko? Rock-lavojen kiertäjä? Kamarimuusikko? Kaikkea tätä olen onneksi ehtinyt olla ja tehdä niin paljon, etten ole leimautunut vain yhteen rooliin. Säveltäjä? No johan nyt. Sekin puoli muusikkoudessani on korkattu siinä määrin, että uskaltauduin pitämään viime syksynä sävellyskonsertin. Luulen tällaisen monipuolisuuden olevan tänä päivänä paljon yleisempää kuin vaikkapa vuosituhannen vaihteessa.
Uusia ideoita, yllättäviä paljastuksia, ennakkoluulottomia yhdistelmiä. Olimme soittaneet Risto-Matti Marinin kanssa yhdessä vuosien mittaan jo satoja konsertteja, levytyksiä ja radionauhoituksia, kun sattumalta saimme omien historioidemme ja kiinnostuksenkohteidemme pohjalta idean: yhdistetäänpä yhteinen ikiaikainen kiinnostuksen kohteemme eli heavy rock, yhteinen päätyömme nykytaidemusiikki ja vielä Risto-Matin tohtoriopintojen aihe eli sovitukset! Tästä saimme hyvin nopeasti syntymään uuden musiikkityylin eli ”raskaan kamarimusiikin” ja aloimme kiertää konsertoimassa tällä raivokkaan humoristisella virtuoosipaketilla ympäri Suomen. Metallifonian näkyvimpiä vetoja on varmasti ollut Apocalyptican lämmittely loppuunmyydyssä Huvilateltassa Helsingin Juhlaviikoilla, ja olemmepa tehneet kiertueen myös Yhdysvalloissa.
Transkriptioita on tehty aina ja tullaan aina tekemään, kaikkea mahdollista musiikkia versioidaan kaikenlaisille mahdollisille kokoonpanoille. Miten voi erottua tästä loputtoman suuresta massasta? Keksimällä jonkun oman ja aivan uuden näkökulman materiaaliin. Uskaltaisin sanoa, että yhteinen aivoituksemme ovat johdattaneet meidät harvinaislaatuisen kultakimpaleen äärelle – rock-taustaa omaavilta säveltäjäkavereilta pyydetyt versioinnit ja totaalisen vapaat kädet ovat johtaneet todella vänkyröihin ja välillä hysteerisen hauskoihin lopputuloksiin, joista ei välttämättä juurikaan tunnista alkuperäistä kappaletta.
Sävelarkku aukeaa
Miten soittajapoika sitten tuli avanneeksi oman sävelarkkunsa? Omat sävelkyhäelmät ovat olleet osa musiikillista pirskahteluani teini-iästä asti. Vuosina 1986–1989 syntyivät monet heavy-kappaleeni silloiselle bändille: I´m in love with rock´n´roll, Get drunk, I´m macho ja monet muut enemmän tai vähemmän kieli poskessa riimitellyt, Van Halen -vaikutteiset boogiet. 1990-luvun alussa innostuttuani jazzin maailmasta haahuilin genrejen väliä ja tein muutamia kappaleita kvartetillemme. Samaan aikaan innostuin yrittämään joitain näennäismoderneja soolo- ja kamarimusiikkikappaleita. Sitten jätin säveltämisen pitkäksi aikaa – pääasiassa, koska ystäväpiirissä oli kymmeniä oikeita säveltäjiä, joiden teoksien kimpussa tulin viettämään riittävästi aikaa.
Uskallus omien sävellysten tekoon ja käsityötaidon kehittyminen satojen sovitustöiden myötä avautui kunnolla vasta joskus vuoden 2019 lopulla. Vuonna 2020 olikin sitten sopivasti paljon vapaa-aikaa omien sävellysideoiden toteuttamiselle, ja nyt kun pää on avattu, teen inspiraation iskiessä ja kiireettä sellaista musiikkia, mitä tuntuu tulevan. Kuten somessa heittämääni kysymykseen ”Saako tällaista edes säveltää?” vastasi yksi vanha bändikaverini ”Saa! Ja pitääkin!”
Tällä kertaa jätän kuitenkin tuon roolin kotiin ja keskitymme päätyöhömme – johonkin niistä! Ja nautiskelemme näiden säveltäjäystäviemme kädenjäljistä.
Metallifonia Tampere Biennalen ennakkotapahtumassa ke 23.3.2022
