

Sami Junnonen & Tuomas Turriago
- IlmaisKonsertti
- Pe 8.4.2022 | Klo 12.00
- Kulttuuritalo Laikku, Musiikkisali
- Vapaa pääsy
Sami Junnonen, huilu ‒ Tuomas Turriago, piano
Hengittäminen on ihmisen elinehto. Huilun kehollinen ja hengittävä ilmaisu on taipuisuudessaan ihmisäänen kaltainen.
Ihmisellä on sisäsyntyinen tarve kuvata asioita ja ilmiöitä ihmisyyden, oman itsensä kautta. Taruolennot, kuten kreikkalaisen mytologian siivekäs länsituulen jumala Zefyros, ovat useimmiten saaneet ihmishahmoa muistuttavan olemuksen maailman kuvataiteen historiassa.
Mitä taide ja musiikki merkitsevät tämän päivän ihmiselle? Onko säveltäjällä pyrkimys ilmaista luovan työn kautta omia sisäisiä tuntojaan ja löytyvätkö ne nuottikuvan takaa? Mikä on esittäjän rooli säveltäjän ja kuulijan välissä? Ikäpolvensa ainoa kansainvälistä solistiuraa tekevä suomalainen huilutaiteilija Sami Junnonen ja monipuolisesti ansioitunut pianisti-säveltäjä Tuomas Turriago pohtivat musiikillisfilosofisia kysymyksiä tulkitsemalla ajankohtaista taidemusiikkia kuudelta huipputason kotimaiselta nykysäveltäjältä.
Konsertissa kantaesityksensä saavat Esa Pietilän Zefyroksen lisäksi Eetu Lehtosen Pinta ja Jouni Hirvelän uusi, japanilaiseen zen-traditioon pohjautuva soolohuiluteos The Five Colours Blind the Eye. Muut säveltäjänimet ovat Maria Kallionpää, Cecilia Damström sekä Juha Leinonen. Ohjelmassa kuultavien sävellysten tilauksia ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Musiikin edistämissäätiö sekä Suomen Säveltäjät ry:n Sibelius-rahasto ja Madetoja-säätiö.
Duo Junnonen–Turriago esittää ja tutkii huilulle ja pianolle eri aikakausina sävellettyä kamarimusiikkia. Helsingin Musiikkitalossa 2012 toteutetun Junnosen ensikonsertin jälkeen duo on esiintynyt aktiivisesti ja levyttänyt Turriagon vuonna 2018 säveltämän huilusonaatin Pilfink-yhtiölle. Keväällä 2021 Yle Radio 1 lähetti heidän konserttinsa Sävelet ihollani, jonka tuottaja oli Kangasala-talo. Viimeksi duoa on kuultu Helsingin Musiikkitalon Klang-sarjassa, Suomen Solistiyhdistyksen konsertissa syksyllä 2021.
TEKSTI: Sami Junnonen
SAMI JUNNOSEN KUVA: Teemu Källi
TUOMAS TURRIAGON KUVA: Nea Ilmevalta
SÄVELLYKSET
Maria Kallionpää (*1981): La Danza Invisible del Agua (2021)
Esa Pietilä (*1964): Zefyros – sonaatti huilulle ja pianolle (2020) (ke)
Cecilia Damström (*1988): Epitaph, op. 58 (2018)
Eetu Lehtonen (*1989): Pinta (2020) (ke)
Jouni Hirvelä (*1982): The Five Colours Blind the Eye (2022) (ke)
Juha Leinonen (*1956): Phrasen (2020)