

Heikki Lindgren – syntetisaattori, Esa Ruoho – prosessointi
HLER on yhdistelmä Heikki Lindgrenin ja Esa Ruohon nimikirjaimista, ja se kuvaakin hyvin tämän ambient drone -duon improvisationaalista luomisprosessia.
Nelisen vuotta sitten Heikki löysi etsimänsä harvinaislaatuisen perulaisen syntetisaattorin käytettynä ja alkoi tutustua sen sielunelämään. Pian syntetisaattori osoittautuikin paljon mielenkiintoisemmaksi laitteeksi kuin ennalta olisi odottanut. Sen toimintaa ja äänen liikehdintää on välillä melkeinpä mahdotonta arvata etukäteen – sen verran omaa elämäänsä laite elelee. Heikki esitteli laitteen Esalle, ja yhdessä he päättivät louhia sen mahdollisuuksia livetilanteessa.
Ensimmäisen harjoittelusession aikana muotoutui toimintamalli, jossa molemmilla duon jäsenellä on oma tehtävänsä. Livekeikan alussa Heikki soittaa äänen. Esa nauhoittaa sen tietokoneelleen ja soittaa äänen takaisin erilaisten avaruusmusiikkiin sopivien kaikujen ynnä muiden prosessointien läpi. Väärinpäin, oikeinpäin, monta oktaavia alempaa tai ylempää. Pienen osan, koko pitkän äänen tai jotakin aivan muuta. Samalla Heikki on edennyt soittamaan jo uuden äänen, ja Esan nauhoitus-takaisinsoitto-prosessointi jatkuu. Lopulta molemmat kuuntelevat kokoon parsittua äänikollaasia ja ohjailevat sitä omien intuitioidensa pohjalta uusiin suuntiin. Jokaisella keikalla aloitetaan täysin tyhjältä pohjalta, pysyvinä osina ovat vain HL-> ER ja idea täysin lennosta improvisoidusta ambient-/avaruusmusiikista.
"Olemme aina yllättyneitä suunnista, joista yhtäkkiä löydämme itsemme", toteaa duo. "Emme voisi toistaa oikeastaan mitään täysin samanlaisena, vaikka yrittäisimmekin. Jo pelkkä virran katkaisu Atomosynth Mochika XL -laitteesta johtaa siihen, että vaikka kaikki nupit olisivat millimetrilleen samoissa asennoissa, tarvitsee laite vain laittaa päälle, ja ulos tuleva ääni on jo muuttunut aiemmasta."
Heikki syntetisaattoreineen toimii äänten lähteenä ja Esa eräänlaisena multiefekti- / kaiku- / luuppaus- / samplauskoneena käyttäen sopivaksi toteamiaan ohjelmia ja yhdistellen tyhjiöstä tulevia ääniä, kunnes uusi tila, tilanne tai tunnelma on muodostunut.
"Meille on ollut hyvin palkitsevaa työskennellä duona, koska prosessin ennalta-arvaamattomuus on todella virkistävää eikä mikään sessio muistuta aiempaa. Yksittäisiä elementtejä voi koettaa toistaa, mutta ne eivät koskaan toistu samalla tavalla johtuen sekä syntetisaattorin ominaisuuksista että Esan livetilanteessa tekemän prosessoinnin intuitiivisuudesta. Koko livetilanteen prosessi pohjaa improvisaatioon ja äänellisiin löydöksiin."
File under: kohinaa, avaruusmusiikkia, naksuntaa, huminaa, drounia, ”Hei tämähän tuntuu kuin kuuntelisin Avaruusromua -ohjelmaa!”, sukellusvene avaruusaseman hangaarissa, ”Onko kaikki hyvin? Pitäskö tän kuulostaa tältä?”